Tätä reissua oli odotettu jo pitkään. En tiedä miksi Ahvenanmaa on tullut niin rakkaaksi meille, että saari kuuluu nykyään Hurrilalaisten ykköskisapaikkoihin? Se vaati kuitenkin aina vähän järjestelyä ja matka ei ole ilmainen. Ruotsin kielikään ei ole ratkaiseva asia. Ahvenanmaa on vain niin ihana ja todella kaunis, erityisesti tähän vuodenaikaan. Asukkaat ovat ystävällisiä ja mukavia ja suomellakin pärjää, vaikka ruotsin kieli on ”nummer ett”. Agilitystä puhuttaessa, olen huomannut ainakin asian, joka voisi olla syy miksi itse tykkään Ahvenanmaasta; täältä löytyy vielä lajin ydin eli hauskuutta, leppoisuutta ja todellista onnistumisen iloa vaikka kaikki menee ihan päin sitä tunettua p:tä radalla. Ihmiset kannustavat toisiaan, ihailevat hyviä suorituksia – ja voivat vielä tulla sanomaan sen ohjaajalle. Jos olisin aloittamassa agi-urani tekisin sen mielellään Ålandissa!

Lähdimme perjantaina aamulaivalla Marianhaaminaan. Olin itse ollut kovassa kuumeessa kolme edellistä päivää ja oloni oli pikkaisen heikko. Flunssa oli myös vienyt äänen ja olin ihan valmis mykkäohjaukseen. Olimme seuraneet säääkarttaa tiivisti ja näytti, ettei viime vuoden hellekisoja olisi tänä vuonna vaan ilmat olisivat enemmän sateen ja epävakaisen ennusteen puolella. Sen perusteella matkalaukusta löytyi kaikenlaista, shortseista sadepukuihin. Ja, sadetta tuli...

Kentien kunto heti aamulla...

Kisaviikonloppu avattiin lauantaina klo 09:00 idyllisessä Torpissa. Kaksi kisakenttää oli rakennettu vierekkäin nurmikolle. Tuomarina toimi Lena Dyrsmeds Ruotsista. Kolmosluokan kisat olivat vastaa klo 14:00, mutta olimme paikkalla heti aamulla katsomassa Merviä ja meidän ensikertalaista Marcoa. Olosuhteet eivät olleet ainakaan suotuisat ja vesilammikot radalla aiheuttivat harmaita hiuksia kokemattomille koirakoille. Nostan hatun meidän molemmille cavalierien ohjaajille. Te teitte uskomatoman hyvää työtä radoilla ja Mervin ja Minnin 4. sija puhtaan radan jälkeen pienellä yliajalla oli todella hieno katsoa!

Ykkös- ja kakkosluokkien suoritusten jälkeen aloitettiin kolmosluokka. Radat olivat todella erikoisia, kimuranttisia ja tiukoilla väleillä, mutta sen takia myös hauskoja. Ratojen vaikeusaste toi myös esiin yhteishengen ja joku huusikin, että "se ohjaaja, jolla on ratkaisua tähän, kerro meille"! Kuulimme paljon naurua iltapäivän aikana ja näimme hyviä ja myös ihmeellisiä ratkaisuja kun ”jaakotukset” saivat uusia ”kilpailijoita” nimeltään ”savilat”, ”sumokäännös”, ”luistimet-olisivat-olleet-kova-sana”, ”pyykikone-seuraava”, ”vesikoiraveto”, ”hyvä-yritys”, ”missä-koira-mihin-putkeen?” jne. Märällä nurmikolla voi tapahtua ihan mitä vain!

Pinjan ja Taikan tulokset lauantaina olivat HYL / 12. sija / 2. sija (0-rata AV: 1.75) ja HYL / HYL / 6. sija. Tuntui todella hyvältä kiivetä palkintopallille taas Pinjan kanssa ja koira toimi aivan upeasti päivän viimeisellä hyppyradalla. Kimuranttisen alun jälkeen piti vetää ilkeään keppikulmaan. Kepit suoritettua ohjaajan piti vetää koiran takaisin keppien alkuun missä mentiin 6 metrin pitkään suoraan putkeen joka oli laitettu ihan keppien viereen. Kun koira tuli ulos putkesta ohjaaja kutsui sen uudestaan takaisin putkeen alkuun missä toinen suora putki oli edellisen putken vieressä. Sen jälkeen ohjaaja sai juosta... Kuulostaako sekavalta? Meidän treenien jälkeen tällä viikolla kaikki muuttuu selkeämmäksi.. Sitten keksitään varmasti vielä uusia hauskoja nimeä tämän kohteen ohjauksiin...

Sunnuntaina oli sitten vain yksi kisa kaikille ja kunnon aivojumppaa oli taas tarjolla. Ilma oli kuiva mutta kylmä ja radat edelleen liukkaat. Taika veti nyt hienosti ja pari sijoittui neljennäksi 10 vp ja pienellä yliajalla (tuloksia teki 6 koirakkoa/20:stä, ei yhtään nolla rataa). Pinja veti taas aivan loistavasti, mutta kun ”mamma” ei ehtinyt näyttää loppusuoraa kunnolla, rata päättyi ikävästi hylkyyn.

Reissu oli todella hieno ja suuret kiitokset matkakumpaneille! Tästä jäi taas ihania muistoja!

 Lena ja koko Team Hurrila