Nyt on ohitse Lempäälän "turnee". Elikkä kaksipäiväiset kisat Lempäälässä ja osallistuimme Taran kanssa molempiin päiviin.
Lauantain saldo;
A-kisa, 5 (puomin alastulo) ja yliaikaa 1,55 , tulos siis 6,55.
B-kisa, 5 (riman tiputus), mutta ... mutta ajan alitus, elikkä saavutimme ensimmäisen tavoitteemme kolmosissa, jes!
Sunnuntain saldo;
C-kisa, HYL, täysin oma moka, haltuunotto (joka toimi oikein hyvin)
tapahtui liian myöhään, joten Tara ei saanut vauhtia pysähtymään
tarpeeksi ajoissa ja törmäsi kääntyessään putkeen (johon ei
tietystikkään pitänyt mennä vaan vieressä olevalle puomille), muuten
virheetön rata sujui tosi hyvin, jopa kontaktitkin.
D-kisa, 0 :oD,
meidän ensimmäinen merkintä kolmosissa, aika ylitettiin, mutta
laillisesti (ainakin vielä), elikkä +0,79. Aliaikaan olisi ehkä päästy,
mutta varmistelin kahdessa kinkkisessä kohdassa ja pysäytin Taran
vauhdin. Ennen neljää viimeistä koirakkoa tulostaululla ei ollut kuin
kaksi 0-tulosta, mutta lopulta sitten jäimme neljänsiksi.
Täytyy taas kerran todeta, että Lempääläiset osaavat tehdä kisoistaan
mukavat, jäi viimevuotiseen tapaan tosi hyvä ja mukava olo ja kaikki
toimii hienosti aikataulussa, tai oikeastaan koko ajan aikataulusta
edellä. Edes lauantain sateessa "räpiköinti" ei olotilaa mihinkään
muuttanut, sunnuntaina sai kisata viimeiseen maksirataan asti ilman
sadetta, eikä sekään aivan kaatosateeksi yltynyt.
sunnuntai, 17. elokuu 2008
Kommentit