Toki mekin lähdettin melkein naapurikaupungin kisoihin Pippan kanssa
:o) Olin edellisenä yönä nukahtanut mahalleni, mikä teki mun
vääränmalliseks todetun selkänirankani takia hirveän jäykän ja kipeän
alaselän. Aluks en pystynyt kävelemään suorassa, mutta toisessa
startissa jo juoksin, niin hyvin vertyi. Pippa on suht rauhallinen
näillä kuumilla ilmoilla ja aivan ihana ohjattava :o) Se jopa suostuu
menemään startissa istumaan ;o)
Eka rata oli aikamoisen haastava, tuomariharjoittelija Marjo Heino oli
tehnyt meille kunnon kiemurat. Kolmannella esteellä en pystynyt
näyttämään Pipalle oikeaa suuntaa ja se hyppäsi takaisin, mistä hylly.
Parin esteen päässä sattui selkään niin älyttömästi, että meinasin
luovuttaa. Onneks en luovuttanut, sillä Pippa teki tosi hienoa rataa ja
meni upeasti, vaikka ohjasin pääosin takaa, kun selkä esti etenemisen.
Tuloksesta huolimatta onnistunut rata ;oD
Toka rata olikin sitten varsinaisen tuomarin eli Ritva Herralan
käsialaa. Rata oli helppo, ei tuskin lainkaan ansoja ja esteitäkin tais
olla vaan 17. Erikoismaininta kummaltakin radalta, että upeat
kontaktit, hyvä Pippanen! Tää rata tehtiin virheettä ja hävittiin
sikanopealle voittajalle vissiin kaks sekkaa. Pips meni tosi hienosti
;o) Oltiin siis nollaradalla kakkosia hurjasta 12 koiran joukosta.
Maria
sunnuntai, 8. kesäkuu 2008
Kommentit