Takut järkkäsi kaksi kisaa kolmosille, ensin agi ja perään hyppäri.
Kummankin tuomaroi Kari Jalonen. Päivä oli kammottavan kuuma, mutta
ihmeesti siitä selvittiin. Radat eivät olleet pahoja, ilkeitä ansoja ei
ollut just lainkaan.
Agiradalla oli pientä häsellystyä, mutta pääasiassa ohjaus sujui ja
koiruushan kulki komeasti :o) Virheitä nolla ja miinusaika, joka riitti
kolmanteen sijaan. Palkinnoksi Pippa sai mm. grillipihdit, joita
meinataan käyttää ahkerasti Klagissa ;o) Tuomari kysyi palkintojen
jaossa, häiritsikö hänen tiellä olemisensa pahasti, ei ollut osannut
kuvitella kenenkään ohjaavan silleen :o) En ollut edes huomannut
sellaista, joten aikas tiiviisti ja keskittyneesti onnistuttiin Pipan
kanssa agilitaamaan ;o) Hyppärillä homma toimi paremmin, mulla tuskin
mitään sähläyksiä, ja Pip päästeli hienosti. Nautinnollista agia, harmi
vaan, että yksi rima tippui, mistä tulokseksi vitonen. Upeaa, että
saatiin pitkä hyllyputki katki ja nautittiin Pipan kanssa
kisaradastakin ihan täysillä ;oD Jiiiihaaaa!!!
Maria
perjantai, 6. kesäkuu 2008
Kommentit