Me urheat, Pippa ja allekirjoittanut, tahittiin kaikki kolme starttia.
Ensimmäisen tuomaroi Salme Mujunen. Rata näytti ihan mahdolliselta,
mutta oma jännitys ja alkukankeus häiritsi. En liikkunut kunnolla ja
muutenkin tökki eli hylly tuli. Toka ja kolmas rata olivat Johanna
Nybergin käsialaa. Pidän kovasti tällaisista kiemuroista. Tokalla
radalla homma toimi jotenkuten, mutta yhdessä kohdassa tökki ja
rajusti. Siitä huolimatta tehtiin tuurihaukka-nolla ;o) Kolmas rata oli
myös kivan haasteellinen. Mun virheitten takia Pippanen hyppäsi väärän
aidan, ja kun nassikka hilpaisi ilman lupaa pois A:n kontaktilta,
keskeytin, siis tulos hyl. Pippa ei irronnut ihan tavalliseen tapaan,
mutta hienosti se silti meni niin kuin aina ;oD Aikas kuuma se oli,
haukkui ihan vimmatusti starteissa odottaessaan. Kauden tavoite on nyt
saavutettu, sillä saatiin kokoon tarvittavat nollat
osallistumisoikeuteen mm-karsintoihin ;oD Jospas vaikka sen kunniaks
mun ohjaaminen kisoissa hiukan rentoutuisi ;o)
Maria
maanantai, 28. huhtikuu 2008
Kommentit