Noormarkkuun suunnattiin ja siellä agiliidettiin ensin agirata ja
sitten hyppäri. Tuomarina toimi Salme Mujunen, jolla tällä kertaa oli
hiukan tavallista armollisemmat radat ja pysyin melkein Pipan matkassa
;o)
Agiradalla ajauduin mää väärään paikkaan, häsläyksessä kielto ja riman
tiputus yhdeltä ja samalta aidalta eli tulos 10. Tuomarikin kommentoi
mulle, että olin aikas jännittynyt. Rimat oli 60:ssä, onneks, kun oli
sen verran viileä ilmakin.
Hyppäriltä Pippa Pippuri teki 0-radan, vaikka lopussa menin vahingossa
väärälle puolelle putkea ja söhräsin hiukan. Sijoitus oli toka ja häviö
voittajalle kaks sadasosaa, ei paljon.
Yhteistulos riitti piirinmestaruuskisassa toiseen sijaan ;oD
Palkinnoksi saatiin ensiapupakkaus ;o) Ja nyt Pippa on tehnyt kaikkiaan
seitsemän nollaa maxi3:ssa, näistä kaksi tuplaa eli meillä olisi oikeus
osallistua ensi kesäkuussa sm-kisoihin :o)
Maria
lauantai, 20. lokakuu 2007
Kommentit