Raumalla oli vain yksi startti 1-2 luokille, mutta eihän se mitään päivä ei venynyt näin liian pitkäksi.
Sinna on edelleen jotenkin "hukassa" noissa kisoissa, mutta kulki nyt
kuitenkin suhteellisen hyvin, vauhtia vähän lisää ym. niin kai siitä
hyvä tulee ; ). Yksi aita alitettiin ja kun jäin sitä päivittelemään,
niin hyppäs sen takaisin joten HYL, lisäksi vielä yksi rima tippui,
muuten siis suht koht hyvä rata.
Tara sit pelasti päivän tekemällä puhtaan radan ja vielä annetun ajan
puitteissa, täytyy myöntää että ohjastaja teki kyllä pari "tökköä" mut
onneksi Tara hoiti homman kotiin. Taralle siis toinen nousu 0 luokkavoitolla.
Huomenna aamulla suunnataan auton keula kohti Lietoa, siellä molemmille
koirille kaksi starttia joten tämä viikonvaihde kuluu mukavasti
agilityn parissa.
lauantai, 1. syyskuu 2007
Kommentit