Perjantaina Pippa salakavalasti näytteli rauhallista, makasi häkissä ja
katseli maailman menoa. Välistä se kävi uimassa ja leikkimässä yhden
aussiepojan kanssa. Mää hölmö luulin sen olevan kohtuu rauhallinen, mut
meninpä lankaan. Kun mentiin lähtöalueelle, alkoi ankara haukkuminen.
Se onneks lakkasi, mutta en saanut Pippaa istumaan. Todella monen
käskyn jälkeen se istui, tosin väärään suuntaan, mutta istui kuitenkin.
Mun ohjaus oli onnetonta suurimman osan radasta, olin myöhässä,
väärässä paikassa ja unohtelin radan ja antaa käskyjä. Sama meno jatkui
toisessa kisassa eli hyppärillä. Ei siis ihme, että lauantain saldo oli
tuplahylly! Ekat radat oli mun mielestä tosi vaikeita nopean koiran
kanssa, ne tuomaroi Salme Mujunen.
Yövyttiin tuolla kisaalueella, siis Tuorlan majatalon yhdessä
soluhuoneessa. Yö jäi lyhyeksi, kun naapurihuoneissa oli haukkuherkkiä
koiria, jotka illalla ja aamulla pitivät ääntä. Pippa leikki tosi
paljon Dante-aussien kanssa ja ui komeita matkoja. Se Tuulan ja mun
suureks ihmeeks jopa taisi nukkua häkissään. Ja nyt se ei ollut
näyttelyä, vaan oikeaa rauhallisuutta, ehkä Pipasta tulee vielä joskus
kunnon koira :o)
Lauantain radat oli Leena Rantamäki-Lahtisen käsialaa, ja nää näytti jo
paljon mahdollisemmilta suorittaa, ei lainkaan mahdottomia kumpikaan
rata. Perjantain tavoite oli suorittaa sutjakkaita ratoja, nyt
realismia kehiin ja tavoitteeksi tuli lähdössä istuminen ja että
muistaisin radan ja käskyttää. Pip istui hienosti startin!! Se kuunteli
hyvin, sen vauhti oli väsyn takia ehkä hiukkasen rauhallisempi, joten
oma itseluottamuskin parani. Meen yhteistyö pelas, jälleen tehtiin
epätaloudellisia kaarteita, mutta ei tullut kieltoja eikä vääriä
esteitä eli kolmoskisasta tulos nolla :o) Aika oli 7,41 alle ihanteen
ja sijoitus 6./42. Toinen rata oli aika samantapainen, taas kaarreltiin
ja kerran Pip meinas lähteä putkelle aidan sijasta, sain kutsuttua sen
ja hyppäsi aidan. Luulin tuosta tulleen kiellon, mutta ei tullut
tuomiota kiertelyistä. Kontaktit ois saaneet olla rauhallisemmat
kummallakin radalla! Toiseksi viimeisen aidan rima oikein kolahti, kun
juostiin loppusuoraa, melkein ku ois rimasta ponnistanut. Luulin
tippuneen, mutta kuuluttaja sanoi sen heiluvan ja se pysyi
kannattimillaan. Tästä kisasta myös nolla!! :o) Nyt aika oli -9,62 ja
sija 3/34. En olis uskonut, että tänä kesänä saadaan yhtään riviä enää
kilpailukirjaan, mutta sielläpä nyt on kaks uutta riviä, ja se on
oikein tuplanolla, kuulostaa hienolta, mut niin on Pippa Pippurikin
hieno tyyppi ;oD
Maria
lauantai, 23. kesäkuu 2007
Kommentit