Pipalla oli pientä tassuongelmaa alkuviikosta, mutta onneksi käpäläinen tuli kuntoon ja päästiin reissuun :o)
Tuomarina toimi Markku Vuorinen ja ohjelmassa oli kaksi kivaa agirataa.
Pippa oli aikas kiihkeällä tuulella tassun vuoksi pidettyjen
lepopäivien vuoksi, mutta kuunteli silti hyvin.
Ekalla
radalla olin alussa jotenkin hidas enkä tajunnut Pipan hypyn vievän
niin kauas, joten se kerkesi hyppäämään ylimääräisen aidan.
Loppuradalla ei mitään erikoista, pari rimaa tippui, mutta kontaktit
sujui hyvin. Rataa oli tosi mukava tehdä :o) Tulos siis hylly.
Toinen rata onnistui yli odotusten. Sain suunniteltua hyvän ohjaustavan
ja pystyin jopa toteuttamaan sen ;o) Pippa veti häntä suorana ja
kerrankin taloudellisin kaarroksin!! Yksi laaja kaarre tuli, mutta
jalkavaivojenkin vuoksi oli hyvä ottaa kunnon vauhti A-esteelle ;o) Ja
oma nopeus ei loppusuoralla riittänyt, mutta Pippa ei onneksi itse
päättänyt seuraavaa estettä, vaan valssasi kysyäkseen seuraavaa
estettä. Kontakteista radalla oli vain A. Virheitä ei tullut ensinkään
ja vauhti oli rivakka (14,38 alle ihanneajan), joten sijoitus
ensimmäinen ;oD Luulin kyllä aluksi, että loppusuoralla Pipan tekemä
valssi olisi tehnyt kiellon, mutta ei onneksi. Meen nimiä ei
tullut lainkaan tuloslistalle, mutta kuulutettiin sitten voittajaksi
nollatuloksella :o)
Mahdottoman taitava ja upea koiruus tuo Pip ja tokaradalla melkein sain ohjattua sen arvoisesti :o)
Maria
lauantai, 31. maaliskuu 2007
Kommentit