Muut olivat Noormarkussa treenailemassa, ja me Pipan kanssa lähdettiin agiliitokisoihin Turkuun :o)
Ohjelmassa oli kaksi rataa, kumpikin agilityrata ja tuomarina Ritva
Herrala. Ensimmäiseltä radalta tehtiin hylly, mutta silti se oli aikas
onnistunut suoritus :o) Herralan radat olivat varsin haastavia, hitaan
koiran kanssa olisivat olleet helppoja. En saanut Pippaa haltuun
hypyltä ja ohjattua kepeille vaan se hyppäsi ansaesteen. Muutoin rata
onnistui, vaikkei varmaan tyylikkäältä näyttänyt :o)
Toisella
radalla kolisi rimat, kolme kipaletta eli tulos 15. Jokaiselta nopealta
koiralta tippui rimoja tai hyppäsi väärän esteen, ei siis mikään helppo
rata meille :o) Yhdessä vaiheessa unohdin radan, mutta sain korjattua
Pipan putkihimon takia ;o) Rata ei tuntunut laisinkaan jouhevalta,
mutta olen erittäin tyytyväinen, ettei tullut väärää rataa.
Radat oli ainakin meille vaikeita, kunpa löytäs jostain Herralan ratojen piirroksia, olis hyvää treenimatskua!
Maria
lauantai, 10. maaliskuu 2007
Kommentit